lauantai, 15. huhtikuu 2017

Haastattelu

Haastattelin pitkään työttömänä ollutta henkilöä, Maijaa (nimi muutettu), joka kilpailee työpaikoista satojen muiden hakijoiden kanssa. Maija olisi halunnut tulla valituksi perustulokokeiluun, koska se olisi mahdollistanut esimerkiksi osa-aikatyön, jota nykyinen tukijärjestelmä ei mahdollista. Maija kokee, että perustulokokeilun myötä osa-aikatyö olisi vaihtoehto, koska ei tarvitsisi stressata siitä, mitä rahaa liitolta saa kun ansaitut tulot vaikuttavat päivärahaan, ja riittäisikö se elämiseen.

Työllistymiseen Maija ei näe perustulokokeilun vaikuttavan. Ensinnäkin työpaikkoja ei ole yhtään enempää, ja Maijan alalla kilpailu on jo nyt äärimmäisen kovaa. Maijalla halu työllistyä on kova, ja hän olisi valmis monenlaisiin työsuhteisiin jos taloudellinen puoli olisi turvattu. Toisaalta Maija toteaa myös, että hänen alallaan töitä ei tunnu olevan tarjolla sen enempää täysi- kuin osa-aikaisiakaan työsuhteita.

Maija kokee, että perustulon myötä työllistyminen ei olisi enää kenellekään pakko, vaan haluamiskysymys. Kynnys ottaa vastaan työtä, joka ei täysin vastaa sitä mitä haluaisi tehdä, olisi varmasti nykyistä korkeampi.

lauantai, 15. huhtikuu 2017

Perustulokokeilu

Perustulo on sosiaaliturvajärjestelmän malli, jossa kaikille kansalaisille maksetaan säännöllisesti ja ehdoitta rahaa toimeentuloa varten. Tällöin syyperustainen sosiaaliturva, kuten asumistuki, on kokonaan tai osittain korvattu. Perustulon määrä on kaikille sama palkkatuloista riippumatta ja perustulo on verotonta. Tulojen kasvaessa myös verotus kiristyy, jolloin perustulosta saatu hyöty peritään takaisin verotuksen kautta. Palkansaajan tilipussissa perustulo ei siis näkyisi lisäeuroina.

Suomessa toteutetaan perustulokokeilu 1.1.2017 alkaen vuosina 2017-2018. Kokeilussa 2000 25-58 -vuotiasta työtöntä saa kuukausittain perustuloa 560 euroa. Kokeilun aikana perustulo maksetaan ehdoitta koko kokeilun ajan, eikä tulojen muutokset, kuten työllistyminen, vaikuta kokeiluun.

Perustulokokeiluun liittyvän tutkimuksen tavoitteena on yksinkertaistaa monimutkaista etuusjärjestelmää, vähentää byrokratiaa sekä muuttaa sosiaaliturvaa vastaamaan paremmin työelämän muutoksia. Kokeilun avulla arvioidaan perustulon vaikutuksia eri väestöryhmissä sekä tehdään kokonaisarvio sen kustannuksista.

Perustulokokeiluun liittyy odotuksia työllisyyden, työhön kannustamisen ja työn vastaanottamisen, sekä työvoiman kysynnän ja tarjonnan suhteen. Perustulokokeilusta saadaan tähän asti puuttuneita konkreettisia esimerkkejä ja empiirisiä tuloksia siitä, ketkä perustulosta hyötyvät ja millaiset ovat perustulon työllisyysvaikutukset.

Perustulokokeilu herättää paljon ihmetystä ja kysymyksiä. Perustulon positiiviseen vaikutukseen työllistymiseen on monta mielipidettä. Totta on se, että nykyiseen järjestelmään verrattuna perustulo mahdollistaisi pätkätyöt paremmin. Mutta totta on myös se, että perustulo yhdistettynä esimerkiksi ansiosidonnaiseen päivärahaan antaisi monelle taloudellisen vapautuksen työnteosta. Tällöin, kuten mielestäni nytkin, työhön hakeutuminen ja työn vastaanottaminen on ensisijaisesti kiinni ihmisen omista voimavaroista ja motivaatiosta, joiden tukemiseen tulisi myös panostaa.